Valitse sivu

Aivan ihanaa!!! Vihdoin kerrottavaa puolisen vuotta kestäneestä Pekka Tegelmanin ja minun yhteisestä projektistamme. Kappaleet on nyt onnellisesti saatu julkaistua!!! Ja lisää on tulossa!!! Tässä yhteydessä pakko kertoa hieman  enemmän miehestä kappaleiden takana. Pekka Tegelman on rajojemme ulkopuolellakin noteerattu musiikkinero ja olen ollut todella etuoikeutettu että olen saanut hänen kanssa työskennellä. Joka käänteessä kun olen musiikkipiireissä Pekasta jotain maininnut, niin joka ikinen on hänet tuntenut ja erittäin korkealle arvostanut. Moni on todennut: Pekka on yksi suurista. Se miten Pekka minut löysi on monen onnellisen sattuman summa. Olen aikoinani Pohjanmaalta Kauhavalta ponnistanut. Eli olen käytännössä tyttö maalta, jonka juuret edelleen puheäänestäni kuulet. Tieni on Turun, Jyväskylän, Milanon ja Seinäjoen kautta vienyt Kuopioon, jonne olen oman perheeni perustanut. Ja Kuopio, uskokaa tai älkää on todellinen muusikkojen solmukohta. Jossain vaiheessa elämää tosi moni artisti on tänne Kuopioon jotenkin verkostoitunut. Kuten ollakaan, Pekan hyvä ystävä ja myös minunkin hyvä ystäväni kuopiolainen Esa Kärki (valokuvaaja sekä kovan luokan rumpali) jakoi Youtubessa julkaisemani cover demoni jotka on pelkällä pianosäestyksellä (erittäin tiukka budjetti) tehty. Kuitenkin demot tulivat Esan jaon kautta Pekan korviin. Pekka oli Esan kertoman mukaan inspiroitunut äänestäni ja siten hän mietti kappaleita jotka sopisivat minulle.


Pekka Tegelman ja Piia Tuovinen Studio SF soundissa kesäkuussa 2017. Kuva Esa Kärki.

Kappaleet ovat nyt siis julkaistu ja voitte itse todeta miten olemme onnistuneet. Käykää ihmeessä kuuntelemassa, ohessa kappaleiden nimet ja niiden kestot. Artikkelin lopussa linkkejä miten päästä kuuntelemaan kappaleita.

Muistot 3:35
Joki ja pihlaja 3:44
Kahleeton 3:14

Kappaleiden solistina Piia Tuovinen, sanoitus ja sävellys Pekka Tegelman. Sointuja tajuntaasi tarjoavat edellä mainittujen lisäksi Suomen eturivin muusikot: virtuoosi Jaku Havukainen, Johannes Salomaa, Tero Siitonen ja legenda Jari ”Kepa” Kettunen

Musiikkilaji on uudenlaista Suomessa, jos sitä kuvailisi niin suuntaus on modernia poppia. Kuuntele ja ihastu.

Radiohaastattelu ja uusista kappaleista Joki ja pihlaja sekä Muistot ensiesitykset olivat 20.9. seuraavilla kanavilla: Aito Iskelmä Oikea Asema, Kuopio 96,7 Mhz, Varkaus 92,7 Mhz, Pieksämäki 102,2 Mhz, Iisalmi 89,5 Mhz. Näiltä kanavilta ja näiden lisäksi tietysti kaikilta muiltakin Suomen kanavilta voi toivoa soitettavaksi edellämainittujen kappaleiden lisäksi myös Kahleetonta joka on se haastattelussa mainittu nopea kappale. Haastattelusta pyörii vielä uusintoja, lisäksi samainen haastattelu on tarkoitus tulla aalloille Kainuussa sekä Pohjanmaalla, laitan Facebookiin taajuudet sekä päivät ja kellonajat jos ja kun ne minulle tulevat tietoon. Myös valtakunnallisista kanavista on käyty jo keskusteluja mutta näistä heti laitan tietoa someen kun jotain varmaa kerrottavaa on 😮 . Peukut ja isovarpaat pystyyn, – että tässä onnistutaan!

Tämä on ensimmäinen singleni ja uusia kappaleita on työn alla. Fyysinen CD levy on tarkoitus julkaista vuonna 2018, tarkoitus on että levylle valikoituu singlen kappaleiden lisäksi 9 muuta, eli raitojen yhteismäärä tuolloin olisi 12. Osa tulevista kappaleista on omia sävellyksiäni sekä sanoituksiani joiden ytimen olen kaivanut omasta elämästäni.

Nyt julkaistun singlen kappaleitani voi käydä kuuntelemassa käyttämässäsi stream palvelussa, tai ostamassa verkkomusiikkikaupasta. Alla linkit yleisimpiin musiikkikauppoihin, Spotify, Apple iTunes, Microsoft Groove sekä Google Play. Näiden lisäksi kappaleet löytyvät Amazonista, Deezeristä, Claro Musicasta, Pandorasta, Svaanista, Tidalista sekä Youtuben maksullisesta puolesta. Muistakaa jakaa somessa niin mahdollisimman moni saa mahdollisuuden kuulla uutta musiikkia ja toivottavasti ihastua siihen 🙂  Sekä tietty toivoa biisejä radiossa kuultavaksi. Lähtekää mukaani tälle matkalle ja katsotaan yhdessä minne se vie! Tarvitsen kovasti Teidän tukeanne!

Iso kiitos!
Piia Tuovinen

Apple iTunes

Microsoft Groove

Google Play

Artikkelin pääkuva: Hanna Hahl ja Piia Tuovinen Aito iskelmä radiohaastattelussa syyskuu 2017. Kuva Aki Tuovinen.

Pin It on Pinterest

Share This